perjantai 26. heinäkuuta 2013

Viimeinen lomaviikko.

Mä jo valmiiksi olin kyrsiintynyt, että Ville joutuu jo nyt töihin ja mulla on vielä lomaa, että mitä mä muka teen. Mutta loppujen lopuksi mulla ei oo ollu mitään ongelmaa keksiä tekemistä. Yhtäkkiä vaan olikin jo se torstai jollon Hilla jo tulikin.

Maanantaina siis, luin vihdoin yhden kirjan loppuun jota oon jo sata vuotta lukenu ja päätin taas etten lue sitä sarjaa vähään aikaan ja että käyn hakemassa kirjastosta jotain aivan muuta kun vampyyri juttuja jos ei vaikka fantasiaa ollenkaan. Mukaan sitten tarttui Mia Vänskän Saattaja.  Se todellakin on ihan erillainen ja en oo pitkään aikaan lukenu näin nopeesti, ehkä se innostus pala taas. Illalla sitten päätin lähteä piiiitkästä aikaa Spinningiin. Huhuhu, oli tunnilla sellanen olo että mistä helvetistä tätä hikeä riittää ja ajattelin että jalat on kyllä hellänä tän jälkeen. Mutta kotiin saunaan ja oli niin hyvä olo. Alettiin Villen kanssa kattomaan sitä American Horror Storyä kun kaikki niin puhuu että kattoo sitä ja hyvähän se oli, muutama jakso vasta katottu, mutta eka kausi odottaa jo koneella.

Tiistaina päätin, että tänään teen kunnon aamulenkin. Juoksin 9km lenkin ja nyt sitten tuntui jo jaloissa. En oo vähään aikaan juossu noin pitkästi. Kävin ostaa meille parilan joten illalla grillatiin, otin arskaa ja lueskelin kirjaa

Keskiviikoksi olin suunnitellut että nyt on pyörälenkin vuoro. Harmitti kun mun oma pyörä ei ollutkaan vielä kunnossa, mutta päätin että sen takia en nyt luista tästä. Sain siis sunnuntaina kun ajeltiin kotia niin väläyksen, että voisin lähteä lenkille/retkelle Ylivieskaan. Aamulla heräsin samaan aikaan kun Villle, lueskelin kirjaa join kahvia ja söin pienen aamupalan, ihan rauhassa. Ysin jälkeen kasasin eväät reppuun ja hyppäsin pyörän selkään. Piti pyörähtää sokkarilla, mutta siitä pihalta lähin sotkemaan 9.40. Ilma oli just kun mulle tehty. Oli lämmin, mutta tuuli vilposesti. Tosin se tuuli oli vastatuuli joka tietenkin oli ihan paskaa. Hirveen kovaa en polkenu, koska tää on mun pisin matka ihan yhteen suuntaankin jo mitä oon polkenu. 1,5 tuntia mulla meni että, sammutin sporttracerin ja sykemittarin. Löysin mahtavan eväiden syönti paikan ittelleni.





Siitä lähdin sitten keskustaan, jossa kävin kirpparilla ja Halppiksessa pyörähtää ja vihdoin löysin sen violetin pyyhkeen alakerran vessaan :) Piti Deviantista käydä hakemassa niittejä, mutta Deviantti onkin lopettanut, nettikauppa toimii kuitenkin.. Jonkun aikaa siellä pyörittyä lähdin sitten sotkemaan takas päin. Se tuuli oli ihan hirvee, ja tuntui välillä ettei eteenpäin pääse. Ei toi kyllä oo mikään maailman turvallisin tie. Välillä kun rekka ohitti mut niin hyvä ku pystyssä pysyi, Ja sitten on vielä toi Villen pyörä. Vaikka ooon jo tottunu siihen, tiedän melkeen aina että siinä ei ole jalkajarruja ja että vaihteita vaihdetaan samalla ku poljetaan, niin oon kuitenkin koko ikäni ajanu pyörää jossa on jalkajarrut. Eli muutama äkkinäinen tilanne kun tuli jossa auto ei yhtään kattonu niin refleksi liikutti jalkoja jonka jälkeen aivot kyllä herätti heti että eikun käsijarru! Mutta silti, haluun oman pyörän!
Kotimatkaan meni vähän kauemmin ja yhteensä koko matkaan yli kolme tuntia. Olinpahn poikki eilen ja ei hitto, että reidet huusi hoosiannaa!  Illalla meijät kutsuttiin tynnyri saunaan joka oli erittäin mukavaa :) Kotiin ja nukkumaan.

Torstaina laitoin ihan kellon soimaan, tosin en jaksanu herätä vielä puol yhdeksältä (tai no olin laittanu puolen tunnin torkku varan mutta en sillonkaan vielä noussu). Kirjottelin blogia, söin aamupalaa ja tarkotus oli alkaa siivoomaan. Suunitelmissa siis siivota talo kun Hilla tulee ja päivällä pyöräillä Piipsjärvelle ja käydä siellä uimassa. Vesi oli kylmää, mutta voin tällä kertaa sanoa jopa uineeni :) Hillan juna oli perillä 20.23 ja oltiin sitä jo hyvissä ajoin odottamassa kun käytiin ensin Lidlissä ja laskettiin ittellemme ihan liikaa aikaa. Hillalla oli mennyt matka ihan hyvin. Tultiin tänne ja pitstettiin grilli tulille. Makkaraa ja halloumia. Ostettiin Lidlistä jotain chili grillijuustoa, maistui mun mielestä juustonaksuille ja ei ollut tulista, ihan hyvää. Pelattiin mölkkyä, Hilla voitti ja tultiin sisälle kun oli jo muka kylmä. Jälkkäriksi olin ostanu Ben & Jerryn jätskiä. Niistä Hillan kahta lempparia saa nyt samassa paketissa ja ostin sitä eli brownie & coocies. Tein myös itse paahdettuja suolattuja manteleita, jotka haisi ja maistui popcorneille :D Noh, eikai sekään paha oo! Kateltiin Hillan kanssa Carrien päiväkirjoja ja painuttiin pehkuihin.

Tänään olis sitten Qstockiin lähtö. Ville lähti pyörällä töihin, ja me aletaan Hillan kanssa värkkäilemään aamupalaa, käymään kylällä ja laittamaan itteemme. Pidetään kyllä ihan sika kiva vloppu!!!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti