sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Puuhailuja.

Olempa ollut laiskalla päällä, kun en oo saanu kirjotettua sitten Nummirockin -.- Onhan tässä tullu meinaa tehtyä kaiken laista. Jos sitten tiivistetään tähän postaukseen.

Viimesin festari joss pyörähdettiin oli Tuska. Tänä vuonna mentiin sinne vaan yhdeksi päiväksi kun mulla ei ollut lomaa. Anulla ja Jerellä oltiin yötä ja siis lauantai vietettiin festarialueella. Henni ja Make tuli myös lauantaiksi ja äiti. Nina oli myös siellä mutta koko vlopun ja Teemukin oli lähtenyt jo perjantaiksi sinne, mutta osti sitten vielä lauantain lipunkin ja sunnuntaina lähti meijän matkassa takasin kotiin. Oli kyllä hyvä reissu vaikka olis se kuitenkin ollu kiva olla siellä se koko vloppu. Ilmat suosi sen verran että vasta seiskalta illalla alkoi satamaan ja en mä nyt paljoa kastunu. Illalla jatkettiin Anun, Jeren ja Juhan kanssa Kallion baarien kautta Perkeleeseen. Perkeleeseen oli pistetty joku helkkarin iso pöytä keskelle tanssilattiaa joka oli ihan helvetin tyhmää, koska eihän siellä mahtunu tanssimaan. Noh, toisaalta sielä on myös istumapaikoista pulaa, mutta silti. Ostin Tuskasta kaksi paitaa, toinen TUSKA-tekstilla ja toinen Saatanaako tuijotat? ja Villelle PRKL bokserit :)






Käytiin muutama viikko takaperin pyörähtää mökilläkin kattotalkoissa. Ilmat näytti tosi pahalta kun vaan vettä sateli, mutta katosta saatiin tosi paljon tehtyä ja seuraavalla viikolla se oli sitten tehty loppuun. Meijän piti kuitenkin lähteä jo sunnuntaina kotiin kun mulla ja Jussilla oli töitä. Olipahan kiva taas mökkeillä. Saunoa ja paistaa makkaraa. Hyttysiä oli jopa vähemmän kun edellis kerralla. Uimaan en uskaltautunu kun tiesin sen olevan kylmää. Kotimatkalla nähtiin vaikka kuinka monta poroa.






Villellä on ollu lomaa ja viikko sitten perjantaina käytiin Jarilla ja Leenalla saunomassa ja grillaamassa. Ja olipahan meillä hauskaa :D Kello tais olla puol 9 kun sitä viimesen kerran katoin ja eikä mua sillonkaan vielä väsyttäny. Heräily siinä kolmen aikaa ja lähettiin merijärvelle syömään. Noh olin vähän tyytymätön mun hampurilaiseen kun en saanu samanlaista annosta ku viimeksi, mutta ehkä mun olis pitäny selittää paremmin. Villen oli tarkotus lähteä Kalajoelle Lotalle ja Junskulle, ne on nyt vihdoin muuttaneet omaan taloon. Mä kuitenkin olin suunnitellut että en hirveänä ryypiskele ja meen kattomaan työkaveria Medusaan ku se on viereilevana laulajana muutaman biisin ajan Mikko Vilkastuksessa. Nakkasin Villen kalajoelle kun se ois ollu siellä muuten joskus illalla ja ite oli tarkotus tulla saunomaa, mutta olin unohtanu avaimetkin kotiin ja joutusin palata vielä takasin hakemaan Villen avaimia (en siis kuitenkaan kotiin asti ollu päässy) ja saunareissusta tuli sitten nopea ja lyhyt. Joudun käymään kotona vielä suhkussa kun piti laittaa tukkaan vähän väriä ja tehä kookosöljy hoitoja. Asta ei mua jaksanu odottaa, joten se tuli sitten tänne. Tein vielä pekoni salaatinkin joka oli ihan tosi hyvää. Kuivaa valkkari vichyllä lipitttelin koko illan ja baarissa join yhden kossuvichyn joten päissäni en ollu. Mulla ei ollut kiinnostusta lähteä baariin tarkotus oli vaan mennä kattomaan se Maarit ja siksi pitkitin kokoajan sitä baariin lähtöä. Maarit sanoi että se vetää ne biisit viimesenä ja varma tieto oli että bändi alkaa soittaa yhdeltä. Noh, puol kahdelta kun mentiin niin Maarit veti viimestä biisiä eli ei keretty oli muuttunut järjestys -.- olin ihan tosi kiukkunen, mutta ehkä sitten joskus toiste. Ja Mikko Vilkastus oli ihan hyvä :) Ja yksi hoitolapsen iskäki tuli sanomaan, ku sen poika oli totenut musta, että "Hanne on vähän sellanen pääkallo tyyppi!" <3 Sunnuntaina oli mahti ilma ja lähdin pyöräilemään jonka jälkeen ajattelin haeka Villen kotiin, mutta se ääliö jäikin Teemun kanssa ryyppäämään. Tyhmä ei mua saa jättää sunnuntaina yksin!  Niin siis oon vihdoin ostanu sen uuden pyörän.Vanhalla oli ihan helkkarin raskas polkea ja se oli jo 12 vuotta vanha + että se oli ihan oikeesti rikki. Tilasin Hobby Hallista ihanan mustan Raleigh Dreamin. Nyt ollaan Villen kanssa käyty sitten pyörälenkeillä. Oon tälleen kesäksi jättäny Spinningissä käynnin ja käyny ihan oikeesti pyöräilee jos ilmat sallii. Laskeskelin tossa justiinsa että kun vaihdoin työmatkat autosta pyörään niin viikossa siitä tulee jo 20km. Ihan oikeesti se on ihan vaan niinku hyötyliikuntaa ja sitten vielä säästää bensat kun en mä enää paljon autolla mihinkään menekään.




Torstaina pyörähdettiin Villen kanssa markkinoilla josta vihdoin ostin sellasen tumman liilan huivin ja myös unisiepparin. Kummastakin olen haaveillu jo kauan, muuten en oikeen ees katellu mitään ku myyjät jo pakkaili kamojaan. Käytiin Ahonperällä pesemässä matot ja se yks matto niinku ei tullu puhtaaksi, mutta mä arvasin sen. Se toinen kyllä missä oli muutama läntti Möllin matoainetta tuli onneksi.

Saatanan paska tietokone. Oon ton kuvan kääntäny oikeinpäin
ja tallentanu, mutta silti se vaan kääntää sen uudestaan noin kun lisään tänne :/



 Perjantaina tynnyrisaunottiin ja paistettiin makkaraa. Lauantaina päätettiin kuitenkin lähteä sitten Ouluun. Ei me mitään lippuja Qstockiin ostettu ku oli niin helkkarin kallista, mutta mentiin sinne Kuusisaareen puistoilee. Oli ihan sairaan siisti ilman ja tosi kivaa. Puistoilut on aina kivoja. Jos se kesä nyt vihdoin. Ville lähti Jarin kanssa ettimään Leenaa ja niistä ei enää kuulunu. Meijän piti meinaa Villen kanssa käydä torilla syömässä lihatiskillä. Päätettiin sitten tyttöjen kanssa että lähetään nelivitoseen tanssimaan, mutta sinne oli niin tajuttomat jonot että ei jaksettukaan ja painuttiin Hevimestaan. Noh, tanssittiin sitten siellä ja nähtiin Teemu, Timppa, Jontte ja Takkunenkin. Ville ja Jarikin sitten tuli sinne ja jossain vaiheessa sanoin että nyt mä tarviin ruokaa. Olin viimeks syöny 11 aikaa aamupalaa, mutta tulin sillon niin täyteen ja maha reistaillu kokopäivän että ei ollu nälkä. Mentiin Maxiin ja sanoin Villelle että haluan fetakebabin ja ite oli tarkotus lähteä ulos niin päässä pimeni ja rojahdin lattialle. Pääsin sitten ihan ite ulos ja näin, liekö sitten syömättömyys ja humala vähän huonojuttu. Ville tuli pihalle veden kanssa ilman tilausnumeroa ja se ei ees tienny oliko se tilanu mitään. Ei jumalauta. Sellaset jätkät osas meille kuitenkin sanoa että ne oli ennen meitä ja tiesi meijän numeron. Kun tuli 31 kävin kysyy että onko se fetakebab ja ei siellä mitään sellasta ja lähin sitten pois ku alkoi vituttaa. Mentiin toiseen paikkaa ja sieltä ei enää saanu salaattikebab annoksia joten jouduin ottaa pizzan ku jotain oli saatava. Sielläkin hirvee ruuhka että kello oli jo yli 5 ku päästiin pois. Aamulla Ville löysi sen varaus lapun ja kuitin että sieltä oli kyllä jotain tilattu, mutta miksi helvetissä se ei voinut muistaa että tilaskin pizzan ja miten helkkarissa se voi kahessa minuutissa kun kävelee tiskiltä ulos niin unohtaa, mitä tilas vai tilasko ollenkaan ja että mihin laittoi varaus numeron!!!??? Argh. Noh eihän siinä muuta ku en olis pizzaa halunu mutta voi voi oli se hyvää :) Niin ja aamulla Ville huomas, että puhelin oli rikki. Näyttö pelkkää sateenkaarta. Meillä on ollut vähän tota epäonnea Oulun suunnalla näitten puhelimien kanssa.







Nyt sitten loppu kesän suunnitelmia on Särkkikseen lähtö, Likkojen Lenkki Oulussa työkavereiden kanssa, Äiti ja iskä + Hilla tulossa kylään vihdoin ja Katikin kyseli että millon se voi tulla ja ehdotin mun synttäri vloppua. Katotaan onko sille jotain yllätystä täällä ...hihiii

Ja yksipäivä ostin mansikoita joihin sulatin suklaata päälle ja pistin jääkaappiin kovettumaan. Sitten vaan dippailtiin kermavaahtoon ja juotiin skumppaa. Nams :)




maanantai 2. heinäkuuta 2012

Juhannus Nummirockissa 2012

Torstaina kello soi sitten kasilta ja valmistauduttiin Kauhajoelle lähtöön. Ylivieskaan viina ostoksille ja jätettiin Jussi ja Henna sinne Jyrin kyytiin. Puol neljän aikoihin oltiin perillä. Lotta, Junsku, Teemu ja Ruhkala oli tullu sinne jo keskiviikkona ja varanu meille hyvät paika. Hankittiin tänä vuonna uus paviljonkikin. Henni ja Make tuli varmaan 15 minuuttia meijän jälkeen, että aika hyvä ajoitus. Teltat vaan pystyyn ja tohinoihin mukaan. Porukkaa valui taas pikku hiljaa leiriin ja joskus kasin aikaa oli jengi koossa. Uusia tuli taas tänäkin vuonna. Torstain oli Profane Omen jota oli mentävä kattomaan. Juotiin kivasti ja mentiin riehumaan keikalle. Oli kivaa taas, vaikka millon PO:n keikalle ei olis ollu :P  Keikan jälkeen vahingossa mentiin Lotan kanssa pelamaan jotain metalli peliä, kun sellanen mies houkutteli johon Hennikin sitten joutui mukaan. Jätin sen tahalteni kesken kun halusin jo pois ja toisaalta melkeen pelkäsin että pukkaa kohta joku laskuhumala :) Takasin leiriin ja siellä oltiin päissään. Joku saatanan juippi  perkele! Kuulin Henniltä vaan sanat Hanne! Amorphis! ja olin heti, et nyt joku sanoo taas jotain tyhmää. Joutsenta aleta meille haukkumaan >:/ Siitä sitten vähän kesken sen väittelyn lähdin Villen kanssa nukkumaan kun se oli jo varmaan puol tuntia siinä kyselly että tulenko. Oli ihan saakelin kylmä yö. Onneks ei tarvinu yksin ainakaan nukkua.





Perjantai aamulla sitten kun heräsin oli  niiin kuuma että ei helvetti. Aurinko porotti suoraan telttaan. Koko vlopun kyllä säät salli aivan mahtavasti. Alotin aamun aamulonkerolla ja -kahvilla. Lonkerot oli auton jalkatilassa ja auto varjoisassa paikasso joten ne oli pysyny mukavan kylminä. Tuli mentyä siinä kahen jälkeen nukkumaan ja juotua pikkasen vähemmän kun jäätiin sitä peliä pelaa, että aamulla olikin erittäin hyvä olo ja päivä lähti mukavasti käyntiin. Kello oli jotain yli ysi kun heräsin ja enne kymmentä lähin patistelee Villeä teltasta, että lähtee mun kanssa suihkuun. Vesi suihkussa oli vielä mukavan lämmintäkin. Ensimmäisenä soitti Mokoma akustisen keikkansa jota kaikki lähti kattomaan.


Aurinko porotti taivaalla ja keikka oli kyllä hyvä ja sopivaan aikaan. Anniskelu alue tarjosi ainoastaa kuivaa omenaa kun pyysin lightiä ja hyis. Mutta pitäydyin silti melkeen siinä.  Villelle käytiin ostaa sepältä kaulakoru ja itselleni löysin kivat sydänarskat. Myöhemmin kävin vielä ostamassa niittivyön jossa roikkuu ketjut kun olen sellasta halunu. Sillä oli hintaa 30 egee ja Ville oli mulle vihanen ku en yhtään tingannu, mutta en mä koskaan tinkaile ja se oli sitäpaitsi nahkaa joten ei se hinta nyt paha ollu. Leiriin taas ottamaan kurkun kostuketta ja kai sitä jossain vaiheessa jotain grillailtiinkin :)


Käytiin välissä tsekkaa Fear Factorya, koska se on iso nimi ja en tiedä siitä mitään ja Teemu aina hehkuttaa sitä. Noh, mulla ei jääny siitä oikeen mitään mielikuvaa :) heh. Pongasin jätskikiskan josta sai suklaa pehmistä ja mun oli niin pakko saada. Sehän on mun lempparia. Ja ostin jopa kolme lakua, kun mä en tajuu mikä mulla on kun tekee mieli salmiakkia ja lakua (joo oon raskaana). Annoin vielä yhdelle mielihalulle periksi, joka yhtäkkiä Nummessa tuli ja söin nuudelikana lautasen Villen kanssa. Illan esiintyjä jota mä odotin oli viime vuonna peruttanu Turmion Kätilöt. Niiden keikka oli yhentoista aikaa lähdettin sinne riuhumaan. Siinä huomasinkin että saatanan PO oli niskat kipeenä, mutta eipä se mun menoa haitannu keikka vedettiin täysillä Hennin ja Hennan kanssa. Ja Jussikin löydettiin jossain vaiheessa keikkaa meijän mukaan riehumaan.  Keikan jälkeen päätettiin mennä kattelemaan Stam1naa ja että tehään se anniskelualueen puolelta. Matkalla kuitenkin törmättiin Villeen ja Makeen ja kaapattiin ne mukaan. Villen kanssa kun saatiin juotavaa niin Henni ilmottikin että ne lähtee. Noh, jäätiin kattelee keikkaa. Varmaan yhen aikaa taas leiriin juopottelemaan.  Mä kävin myös ensimmäistä kertaa kunnolla saunomassa, enkä vaan kaikki vaatteet päällä "lämmittelemässä". Saunassa sai parhaimmat löylyt kun seisoi :) Tosiaan Hennan piti lähteä mun kanssa saunaan ja odottelin sitä kun se sanoi käyvänsä vessassa. Kun sitä ei kuulunu niin menin jo edeltä. Ei se sinne ikinä tullu ja se oli kuulemman kannettu telttaan nukkumaan :D Joskus neljän aikaa mekin painuttiin Villen kanssa nukkumaan kun osa muista oli jatkanu seiskaan saakka. Yöllä tuntui pikkasen kylmältä mutta ei yhtään niin pahalta kun edellis yönä. Humalatila oli ilmeisesti sen verran kova, että en heränyt kertaakaan vaan iloisesti nukuin aamuun asti.



 Heräilin taas ysin-kympin aikaa kun tuli kuuma ja kuulin että muutkin oli heränny. Nyt tutui siltä että oli eilen juonut, mutta ei ollut minkään sortin krapulaa ja aamupalaksi maistui taas siideri tosin yhtä join aina ihan hiton kauan.Jossain vaiheessa tuli niin helkkarin kuuma, että päätettiin lähteä uimaan. Matka rannalle ei ollut pitkä, mutta meillä se oli kun piti pysähtyä satamiljoonaa kertaa ku jutin piti grillata koko matka saatana! Sitten kun mentiin uimaan piti laittaa marion uintimusa soimaan :) Ja vesi oli kylmää. Kyllä mä sinne pulahdin muuta en uskaltanu jäädä ihan oikeesti uimaan. Melkeen kaikki poltti ittensä kun siinä auringossa istuskeltiin ja vaikka lisäiltiin kokoajan rasvaa johonkin. Mä kun en hirveen helposti pala niin sain erittäin ruskean rusketuksen ja pikkasen vaan nenänpäästä paloin. Ensimmäinen bändi jota mentiin kattomaan oli Mikko Herranen.  Maken mielestä se oli heti että plääh, mutta totes myöhemmin että sillä oli väärä asenne muutaman sekunnin perusteella. Mäkin olin vähän yllättyny. Olin tosiaan pelänny että se on sellasta muka heviä josta en oikeen perusta, mutta sehän oli osittain ihan menevään. Mutta en nyt vartavasten menis sen keikalle.

 
Lähdettin Hennin kanssa vähän leirintäalueelle kiertelemään ja käytiin Lohjaleireilemässä. Jounin käskin paukunkin tarjoamaan kun loppui jo kesken ja se ei siis ikinä saanu omaansa jonka lupasin, eli saa tulla ens vuonna hakemaan. Lähdettiin meijän leiriin siitä sitten Jounin ja jonkun uuden tuttavuuden kanssa. Sanoin Jounille että pitää niiden tulla käymään saunomassa mutta ei se tullu enkä mä muistanu mennä hakemaan. Ens kerralla sekin sitten :)


 Sabaton on Hennille ihan ykkös juttuja lähettiin sitä kattomaan puoli yhen aikaa. Oltiin ensin eturivissä mutta siirryttiin taaemmas jossa meillä oli mukavasti tilaa riehua. Mua meinas alkaa väsyttämään kesken keikan, mutta hitto soikoon päätiin jaksaa sen loppuun. Keikan jälkeen sorruin vielä yhteen pehmikseen ja nuudelilautaseen Hennin kanssa. Ei nyt niin paha :D Takaisin leiriin ja meiningit jatkuu. Henni ja Make vaan ihan yhtäkkiä katos. Mä ihmettelin että missä hemmetissä ne on ja Ville veikkas että jos ne on menny nukkumaan, mut mä en uskonu. Lähdettiin vielä Havenin leiristä kattoo jos ne on siellä, mutta siellä ei näkyny ketään. Joskus sitten ne tuli ja Henni oli nukahtanu johonki kaverin sohvalle :) Siinä Hennin kanssa vedettiin vielä Finntrollia ja kesäkumeja ja mä mietiskelin että helvetti viimestä iltaa viedään. On se aina kun torstaina miettii että hitto 2 päivää vielä.  Perjantaina sitä miettii, etä perkele pitäskö humennakin vielä jaksaa ja lauantaina sitä aattelee, että helvetti ei tää voi vielä loppua. Junsku ja jotkut muut oli erittäin järkeviä ja meni nukkumaan kun esim. pitää ajaa huomenna. Mä menin vielä saunaan muiden kanssa lämmittelemään ja vedin ihan normisti viinaa. Puol kuuden aikaa Ville sitten sai mut nukkumaan. Yö oli kaikkein lämpimin, ei kyllä ollu yhtään kylmä.






Sunnuntai aamu oli ainut kun olis oikeesti voinu nukkua. Aurinko ei porottanu vaan oli mukavan varjoista. Johki 12 sitä varmaan nukuttiinkin ja kaikki muut oli hereillä ja kasanu teltatkin. Tietenkin justtiinsa kun me alettiin kasaa telttaa alkoi sataa. Oli siinä sitten hauskaa. Puhalleltiin mun alkometriin ja porukka ei uskonu sen olevan kunnossa kun näytti liian monelle nollaa. Ville sanoi puhaltavansa ja totesin siihen että jos se nyt näyttää nollaa ni voi heittää suoraa roskiin. No ei kyllä todellakaan tarvinu, se on ihan kunnossa sellaset lukemat se näytti! Noh, ihmiset siitä siten lähti kotia ja me viimesinä. Ihmettelin että mulla näytti niinkin vähän kun olin tosiaan juonu viiteen saakkaa ja olo oli sellanen että ku yhen drinkin olis ottanu ni hupsista, mutta mitä siinä toisaalta ihmettelee, mun maksa on just tollanen että mä oon yleensä se joka aina ajaa aamulla kaikista. Vähän aikaan köröteltiin autojen perässä kun poliisit puhallutti, mutta justiinsa kun me tultiin niiden kohalle niin ne ilmeisesti lähti. Käytiin Ylivieskassa hampparilla kun oli ihan järjetön nälkä. Maistoin sitten ekaa kertaa karppurilaista ja oli oikeen hyvää. Kotona oltiin kuuden aikoihin. Suuntana suihku ja pikkuset päiväunet. Tai se oli tarkotus, mutta en mä saanut nukuttua kun tolla yhdellä oli ihan helvetinmoiset tuskat. Mä oikeesti luulin että se saa kohta sydärin. Yökään ei ollut mikään mukava. Siis oon ite ihan ihmeissäni, mutta tietenkin ilonen että mulla ei ollu ollenkaan krapulaa. Ensinnäkin, mulla oli aamuvuoro ja se on aika huono tolleen loman jälkeen kun sitä jännittää aina ja nukkuu huonosti, mutta suurin syy oli Villen liskot. Hirveetä ähkimistä ja liikkumista ei mitään rauhaa. Justiinsa kun tuntui että nukahti niin heräs kun toinen oli niin levottomana. Mä en ilmeisesti ole ikinä kokenu liskojenyötä, mutta en todellakaan haluakaan jos jo toisen liskodisko  häiritsee noin hitosti.  Mutta hitto että oli hieno juhannus taas! Olihan meillä Villen kanssa mukamas "merkkipäiväkin". Kolme vuotta sitten tavattiin :D Niin ja tosiaan loma sitten loppui ja erittäin pirteänä arkeen!