sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Lohja-Salo viikonloppu

Viime viikonloppuna lähdettiin pitkästä aikaa Lohjalle. Oikeestaan tarkotuksena oli mennä Hennin synttäreitä viettämään Saloon ja Profane Omenin keikalle, mutta pakkohan sitä oli Lohjalla pyörähtää perjantaina ennen sitä kun niitäkään ketään ei ollut nähny pitkään aikaan. Ihan ensimmäisenä pysähdyttiin Kärkkäisellä tankkaamaan ja haettiin Hesestä burger ateriat, kun mä oon jo niin monesti nähny siitä unta. Ateria oli ihan hyvä. Kaksi pihviä joiden välissä oli cheddarjuusto, sitten oli salaattia ja muutama pekoni + salaattikastiketta. Mä ajoin joten pistin pihvien välliin pekonia ja salaattia ja vähän kastiketta ja söin sen hampurilaisen muodossa ja oli hyvää. Mutta sitten myöhemmin kun söin loput niin mulle oli jääny jäljelle vaan salaattia ja muutama pekoni. Se oli siis pelkkää vihreetä salaattia eli vähän tylssää, ne pitää syödä aivan selvästi yhdessä. Mutta suurin asia mikä pilas sen loppu salaatin oli sipuli. En tajunut pyytää sipulia pois ja se haisi jo heti ku saatiin ne ateriat. Ja sitten se tietenkin jo maistuikini siinä salaatissa ja oli sekottunu sinne niin että en saanut sitä pois. Mutta seuraavaksi oon viissaampi.

Oltiin Villen kanssa perillä vasta 11 aikaa illalla ja eihän siinä hirveesti mitään enää jaksanu tehä kun autossa istuminen on kuitenkin suht rankkaa. Käytiin saunassa ja syötiin ja sitten olikin ihan veto pois. Jaksettiin siinä muutama tunti istuskella ja jutella äitin ja iskän kanssa kunnes mentiin nukkumaan. Hilla ja Omppukin oli siinä, mutta Hillalla oli aamulla töitä joten sekin meni ajoissa nukkumaan. Aamulla oli hyvät aamupalat tarjolla. Sanoin äitille, että vois ostaa sellasta yhtä karppileipää kun täältä en löytäny ja noh, nehän oli sitten ostanu kaikkia karppileipiä mitä kaupasta löyty :D Eli aamupalan jälkeen oli aivan ähky. Oon alkanu kutomaan elämäni toisia villasukkia. Ville valitti että sillä ei oo ja mä päätin että perkele mähän teen sille. Olin kutonu sukan varren ja oli aika kysyä äitiltä varmuuden vuoksi neuvoa kantapäähään että osaan sitten ittekseni jatkaa. Vaikka kyllähän sitä sille silti välillä aina joutuu soitella.

Seuraavana oli vuorossa pikaiset käynnit mummuloissa, koska oli isäinpäivä viikonloppu ja olin muutenkin luvannu että tullaan piipahtaa kylässä. Tuli muuten mieleen että vein iskälle lahjaksi sellasen paketin jossa oli pyyhe missä luki iskä ja iskä tossut. Oli aika kummallinen paketti kun tossut oli ihan helkkarin pienet. Iskälle jolla on mieheksi suht pieni jalka (42) just ja just meni tossut jalkaan ja kantapää jäi kyllä yli. Ne oli oikeesti varmaan kokoa 39, eli hyvin outoa. Mummulla oli pakko vähän lipsua ja maistaa pieni pala täytekakkua ja yksi lämppäri oli PAKKO syödä ku ne on niin hyviä :) Saatiin mummulta ja vaarilta tuparilahja rahaa ja ostettiin sillä rahalla nyt sitten se akkuimuri. Huvittavaa oli kun sanoin kaupassa että joo otetaan toi punanen tai musta niin myyjä totes siihen että ei alennuksessa oo kun tää vihree -.-  Sitten olikin jo aika lähteä köröttelemään Saloa päin. Mä en löytäny Hennille sitä synttärilahjaa mikä mun oli tarkotus ostaa. Se osottautuikin paljon vaikeammaksi kun kuvittelin. Oisin halunu ostaa sille kirjan Yön Kirous. Huomasin että sehän on Harlequin kirja ja ajattelin, että täähän on helppo homma, löydän sen vaikka kauppojen kassalta, mutta paskat!! Ei sitten niin mistään ja sitten kun tajusin että sen  olis voinut sittenkin tilata niin se oli jo myöhästä, perkele! Noh, Henni vissiin kuitenkin tykkäs niistä korviksista jotka vein sille ja sai se multa yhden kissapullonkin.

Make oli tehnyt ihan hitsin hyvää piirakkaa (möttösiä piirakkamuodossa,karppi) ja Henni oli taas tehny hyydyke kakkua ja sekin oli niiiin hyvää. Oli ihan täys, mutta piti silti maistaa ja ottaa vähän lisääkin ku oli niin hyvää. Pidettiin siinä sitten mukavaa ja Hennin kanssa meikattiin vähän lisää ja vaihdettiin vaatteita. Mä lainasin Henniltä korsettia jollanen mun pitää ehdottomasti hankkia ittellenikin.

Toi on niin ihana toi Hennin peili ja seinä, että siksi tää kuva on kiva.


Meijän oli tarkotus lähteä baariin jo ysin aikaa kun siellä oli Havenin pikku joulut joihin Hennillä oli kutsut meille. Ootettiin paria Hennin kaveria, jotka tuli vielä hetkeksi istuskelemaan ja juopottelemaan ja sitten lähdettiin. Saatiin sieltä rannekeet ja Henni näki kavereitaan. Siellä oli tarjolla jonkinlaista jouluruokaa ja vaikka oltiin ihan täys oli pakko maistaa! Kymmeneltä loppui yksityisjuhlat ja me lähdettiin vielä käymään kämpillä vähän ryypiskelemässä. Hennin kanssa otettiin yhet Tequilatkin (ei vittu olis pitäny!!!). 12 aikaa mentiin takas baariin (baari on siis tien toisella puolella). Kävin ostamassa Profane Omenin uuden levyn ja halusin välttämättä ostaa Villelle paidankin. Sitten aloitti Profane Omen ja tiedot keikasta voitte kattoa kuvista, mä en tiedä mitään muuta ku että mulla oli ihan helvetin kivaa ja riehuin koko keikan. Vissiin siinä vaiheessa Tequila nousi hattuun!



Keikan jälkeiset muistikuvatkin on vähän hataria. Mutta en kuulemman ole tehnyt mitään hirveän tyhmää ja mulla ainakin on ollu kivaa. Tosin seuraavana aamuna mulla ei ollut sitten yhtään kivaa! Niskoihin sattui aivan helvetisti, päähän sattui ja oli aivan tajuttoman hirveä olo. Ei tässä sinällään mitään, mutta kun seuraavaksi piti ajaa 7 tuntia kotiin. Paska! Autossa vedin melkein litran maitoa (paras krapula juoma) ja leipää cheddar juutstolla. Ja ihanaa Ville ajoi koko matkan! Vaikka olisin mä jo loppuvaiheessa voinu kuvitella ajavani.

Ei siinä muuta kun että oli ihan tosi kiva vloppu, mutta tietenkin tutui taas että se oli aivan liian lyhyt. Ens viikonloppuna lähdetään taas käymään Lohjalla ja se onkin sitten vika käynti ennen joulua. Nyt jos olis pikkasen pidempi aika ku ei siellä Salossa pyörähdeta.


maanantai 14. marraskuuta 2011

Halloween x2 ja Tupart vol II



Noniin, enpäs oo kerennyt kirjottelemaan, kun on ollut kaikenlaista kokoajan päällä. Ensinnäkin vietettiin vihdoin kauan odottamat tuparit/Halloween pippalot Lohjalaisille viimeinen lokakuun viikonloppu. Oli ihan huippua. Porukka saapui jos perjantaina tänne ja pelailtiin tässä Aliasta ja juteltiin kuulumisia kun ei olla nähty pitkään aikaan. Otettiin se perjantai ihan rennosti siinä, että jaksoi sitten lauantain juhlia. Yö paikat löytyi tosi helposti kaikille vaikka siitä turhaa stressailinkin :)

Lauantaina sitten osa porukasta lähti Ahonperälle saunomaan tynnyriin ja muut jäi tänne ja ite ainakin halusin alkaa valmistelemaan kämppää. Koristusta ja ruoan tekoa. Tehtiin nakki-juusto-kurkku-lihapulla tikkuja ja salaattia, muu sitten olikin jo valmista. Vuorattiin sohvaa, pöytää ja kirjahyllyä jätesäkeillä ja kynttilöitä palaamaan ja vähän koristeita niin saatiin oikea tunnelma. Illan menu oli siis tämä:










Kuolleen miehen silmät tein valkosuklaasta silmämuottia käyttäen. Kissan oksennuksessa sekä homehtuneissa pizzoissa oli juusto värjätty vihreällä elintarvike värillä sekä lihapullat tein ite ja laitoin jauhelihan sekaan punasta ja mustaa väriä. Veriset sormet (+ nenä) tehtiin Omar karkeista muovailemalla ja manteli kynneksi. Myrkky booli on sitten limujen ja väriäineen sekoitus :)



Ruoat näytti maistuvan vaikka näe ällöjä oliki. Parhaani ilmeisesti onnistuin kun kommentit ruoasta oli "Hanne sulla oli erittäin ällöttävää ruokaa!" :D "Hyvä että kusella uskalsi käydä!" Oli siis myös onnistuneet kummistukset vessassa kummittelemassa kynttilän valossa :D



Lapun kävin laittamassa jo perjantaina rappukäytävään, että toivottavasti ei nyt pidetty niin kamalan hirveetä meteliä, että naapurit ei olisi saaneet nukuttua -.- Lähettiin kuitenkin sitten illalla baariin ja siellä saatiinkin olla vielä tunti pidempään kun kelloja siirrettiin. Henni,minä, Make, Ville, Teemu, Simo, Maiju ja Riina jaksettiin bilettää ihan pilkkuun asti, mutta muut lähti jokanen vähän millon sattui kotiin. Laulettiin karaokea ja tanssittiin. Medusan Halloween bileet oli vasta seuraavana vloppuna, mutta ei se meitä haitannu, erotuttiinpahan ainakin joukosta.


Sunnuntaina pukkas vähän krapulaa :) Porukka liukeni tälltä pikkuhiljaa kaikki koteihinsa. Mulla tuli kaikkia heti hirveä ikäväkin :) Mutta kiitos suuresti kaikille. Oli niin ihana  vloppu. Saatiin myö mukavia tupari lahjoja. Punaviini ei ainakaan hetkeen lopu ja pääsen paistelee joulupipareitakin Hannetyyliin, kun sain lahjaksi lepakko ja hämähäkki piparimuotit ja ihanan uuden patakintaan poltetun tilalle. Hillalta saatiin ihana lääkekaappi ja Henni oli tehny meille taulun <3 (jonka kuva on tuolla ihan ensimmäisenä)




Seuraavana viikonloppuna (eli joidenkin mielestä oikeana Halloweeninä 5.12.) mentiin sitten Kalajoelle juhlimaan Halloweeniä. Tänä vuonna saatiin kahdet kekkerit kun viime vuonna ei ollut yksiäkään. Me Villen kanssa hyväksikäytettiin samoja asuja, koska kerrankin pysyti tehdä niin ja en olis edes kerennyt miettiä uutta asua. Vähän muuntelin omaani veriroiskeilla ja Villelle unohtui käydä ostamassa mustaa väriä Tiimarista :/
Vietiin mukanamme popcornia verihöystöllä ja silmiä ja tälläkertaa kotin niitä vähän maalatakin. Ja illan tarjoiluna oli salaattia ja nakkisormia :)


Saunottiin ja valmistauduttiin kaikki yhdessä. Porukoilla oli mahtavia asuja ja Marikin ompeli vielä jotain viimeisiä juttuja. (En tajua miksi mulla on niin vähän kuvia sieltä!!!) Illalla tietenkin lähettiin baariin, jossa oli Halloween bileet ja paras puku palkittiin. Meijän porukkaan se palkinto ei tullut ja en nähnyt kuka sen sai, mutta mun mielestä sen olisi ehdottomasi pitäny tulla jollekin meistä.



Ja Halloween illan paras lopetus oli se että me mentiin Villen kanssa kihloihin <3 Parhaat ja ihannimat Halloweenit ikinä.