torstai 21. maaliskuuta 2013

Pääsiäisen aloittelua ja muita juttuloita...


Jaahas, enpäs oo taas aikoihin kertonu mitään kuulumisia. Nyt innostuin Hennin postauksia katelessa pääsiäisestäkin jonkun verran. Lähetään pitkästä aikaa Lohjalle (sitten joulun) ja ollaan pääsiäinen pois kotoonta joten munia piti jo maalata tänään ja ruohotkin on kasvamassa, jotka tosin mun oli tarkotus laittaa jo paljon aikasemmin. Oon ollu laiska enkä oo ees saanu haettua niitä pajunkissoja ja oli tarkotus julkastakin tää postaus vasta kun oon saanu ne valmiiksi, mutta eihän toi ruohokaan oo vielä kasvanu, joten laitetaan ne sitten yhdessä :) Niin ja suklaamunia ja pääsiäiskarkkejakin pitää tietenkin jo syödä vähän ensviikolla kun tosiiaan kotona ei olla, mutta Villeä aina vähän kiellän kun se niitä on napsinu, koska tänävuonna ihan oikeesti niitä virpojia voi sunnuntaina tullakin kun asutaan omakotitalossa ja ajattelin olla mukava ja avata niille oven ja antaa jopa karkkia :D Laitoin joulukranssiinkin vaan muutaman pääsiäis sulan ja kappas sitä ei tarvikkaan laittaa laatikkoon vaan se passaa ihan hyvin pääsiäisenäkin.







Uusia tuulia sen verra töissä, että ollaan muutettu uuten päiväkotiin. Hiihtolomaviikko roudattiin tavaroita pahvilaatikoihin ja pistetiin uutta taloa kuntoon. Uusi päiväkoti on sata paikkanen ja on mukavaa olla ihan uusissa tiloissa. Aluksi kaikki tuntui niin sekavalta kun talo on entinen asuntola josta on vaan rempattu päiväkoti, mutta johan siihen äkkiä tottui. Ainoa mitä inhoan on se että joudutaan kulkemaan toisiin ryhmiin/kahville/keittiöön ulkokautta. Ruokakärrykin kuljetetaan hissillä. Värjöttele sitten siellä 20 asteen pakkasessa. Hrr...no kesä tulee. Mutta mukavaa on kyllä että saa olla alusta asti laittamassa osastoa, verhoista lähtien ja suunnitella kaikkea. Oon pitkästä aikaa isompien ryhmässä, kun melkeen 4 vuotta tuli oltua pienten ryhmässä. Aluksi se oli vähän haikeeta lähteä niiten söpöjen vauvojen luota, mutta mukavaa on ollu ja vaihtelu todellakin virkistää aina. Vielä tuntuu että asiat on pikkasen sekasin ja kaikki suunnitelmat muuttuu, mutta kokeilemalla selvitään, niin ja sain uusia työkavereitakin ja sopimus vuoden loppuun. (Hmm...vakituinenpaikka joka on määräaikanen, noh ainakin mulla on kesäloma :DD) Uuden päiväkodin kunniaksi jotain uutta ja löysin kirpparilta jonkun tekemiä avainkaulanouhoja. Ihan mulle oli justiinsa tää! Uudet työkengät vielä haluisin, mutta kun mulle ei kelpaa mitkään. Nyt näin työkaverilla sellaset jotka voisin kelpuuttaa, mutta enkai mä samanlaisia voi!!??



Sitten oon kokenu jonkun erittäin oudon mielenhäiriön. En tiedä onko se pikkuhiljaa lähteny siitä kun värjäsin aikoinaan ton mun etutukan siniseksi. Oon siis nyt mieltyny siniseen. Ennen jopa vihasin sitä, varsinkin turkoosia. Sitten kun värjäsin tukan niin aloin tykkäämään sellasesta mustikan värisestä mutta nyt on tullu muutkin siniset. Ensin farkut on ollu vaaleempia, tosin ihan vaaleita farkkuja en osta ikinä ja vaaleen sinisestä en pidä vieläkään, mutta niin ku Hennikin blogissaan kirjotti niin mäkin olen silmäillyt kaupassa noita herkullisen värisiä paitoja, mutta todennu että enhän mä nyt sellasia voi ostaa, mutta yhtenä päivänä mun käteen vaan jäi sitten turkoosi pitkähihanen ja sininen toppi. Aikasemmin jo ostin Halppiksesta tummemman sinisen paidan kun hitaa oli 2,50e, mutta väri vaaleni sen jälkeen ja olin ihan järkyttyny itekin. Villekin  huomas että mulla oli joku uus paita ja oon sata varma että se johtui siitä kun se oli väärän värinen :) Ja tosiaan muutamat farkkuostokset tuli tehtyä. Sain Villeltä joululahjaksi lahjakortin Ojalle ja siellä oli farkku alet niin piti käydä penkomassa. Mulla oli niin kuuma ku olin kokeillu satoja housuja ja yritin ottaa mahdollisimman kireitä kun mua oikeesti sitten vituttaa kun menee hetki ja ne roikkuu jalassa.



                                                                   Ale-paita ja alla sininen toppi + Uudet ale-farkut.


                                                                                  




Tässä kuvassa tosiaan Anu ihanuuden tekmät villasukat,jotka on tietenkin samaa sarjaa niiden lapasien kanssa <3 Rakastan näitä ja oonkin pitäny niitä melkeen joka päivä. Tässä näkyy myös paremmin noiden housujen väri. En ois varmaan ikinä uskaltanu ostaa tän laisia housuja ittelleni, mutta ku löyty kierrätyskeskuksesta ja maksoi vaivaisest 50 senttiä.



Sitten mulla kävi niin helkkarin hyvä tuuri, että löysin kirpparilta nahkatakin. Ihan uudenveronen pitkä musta nahkatakki ja maksoi 20e!!! Siis mä en vaan voinu jättää sitä sinne! Vaikka mulla aikasemmin onkin ollut se mun takki nilkkoihin asti ja voi olla että haluan nytkin, mutta se on sitten sen ajan murhe, kun rahaa siihen menee kuitenkin varmaan joku kaks-kolmesataa euroa, niin toi oli pakko ostaa, ainakin väliaikasesti jos ei muuten. Se olis voinu olla pikkasen isompi, mutta otin sen silti kun oli niin halpa ja hyvässä kunnossa. Tää kuva on aika kamala mutta Villellä oli tuolla musajuttuja ja en viittiny sitä enää viivytellä.



Odotan nyt ihan innolla, että ens viikko menis ihan sika nopeeta ja päästäis lähtee sinne Lohjalle. Mulla on ihan hirveä ikävä äitii, iskää, Hillaa, Henniä ja muita kavereita. Lohjalle ajomatkaa ei kyllä ole sitten tippaakaan ikävä :/ Torstaina ihana työkaveri lupas vaihtaa mulle aamuvuoron ja lähetään kolmen aikaa ajelemaan. Menään suoraan porukoille. Perjantaina olisi luvassa Salossa käymistä. Otetaan Hilla mukaan ja mennään Hennille ja Makelle. Ai, että on ihanaa nähdä niitä pitkästä aikaa, mulla on niin hirveen kamala ikävä <3 Biletystä kera Hennin ja Hillan, onko muka jotain parempaa??!! Lauantaina sitten olis tiedossa Helsingissä syöminkiä, juominkia ja saunomista Lohjan kavereitten kanssa. Ihanaa kun näkee kaikkia. Sunnuntai varmaan menee mummuloissa ja äitin ja iskän sohvalla. Maanantaina tietenkin kotiin päin vie sitten tie, mutta odotan kyllä pääsiäistä niin innolla. Hillakin piru vie meni muuttamaan omaan kotiin ja sillä on kylpyamme ja oon niin kateellinen. Mun on päästävä testaamaan sitä. Kylpyvaahtoa, kynttilöitä ja punkkua ah ja ah! Ainiin ja tietenkin, odotan innolla sitä kun äiti soitti tossa maanantaina, että sillä on nyt mun lempitalvitakki siellä valmiina <3 Se äitin työkaveri joka sen tekikin, niin laittoi sitä vähän uuteen uskoon. En halunu että kukaan muu koskee siihen, mulla on ollu sitä toooosi ikävä. Se on niin lämminkin

Muutama uus vaate ja asuste jäi jemmaan mutta laitan kuvaa sitten kun oon tälläytyny niihin :D Viikonloppuna ei varmaan mitään kummallisempaa. Lauantaina joku veljesilta kun Jussi tulee pitkästä aikaa kylään ja Matti lähtee tyttöjeniltaa pakoon :D Mä ajattelin, että jos olisin ahkera niin voisin taas laittaa mun vaatteita tonne kirpparille myyntiin.