lauantai 28. huhtikuuta 2012

Arska.

Heipsistä taas. Eilen toivoin, että tänään aamulla paistais aurinko ja niinhän se paistoi. Oli kiva fiilis herätä :) Nyt on koko viikon menny niin, että jos aamulla on arska näyttäytyny niin illalla on ollu synkkää tai sitten toisinpäin. Haluna oli lähteä käppäilemään ulos ja ehdottomasti arskat päässä ja niinhän me mentiin.  Ehkä se kesä sieltä kuitenkin vihdoin alkaa tulemaan. Ilma oli mitä ihanin, tuulikin juuri sopivasti kun mulla oli sitten mukamas liikaa vaatteita. Samalla tarttui Tokmannilta käteen askelmittari. Siinä näkee askeleet, kalorit, matkan ja sykkeenkin. (Outoa vaan, että ei olla vielä löydetty että miten helvetissä sen saa sammutettua!)



Tällä viikolla tuli Ellokselta tilmaama paketti. Tilasin vähän urheilu housuja kun tuntui että alkaa ahdistaa noi college housut Spinningissä. Ja niin tilasin sitten vihdoin sen samanlaisen hupparin kun Hennillä ja se on ihana.


Tilasin itteleni Brandosista kesä kengätkin, mutta ne oli liian isot joten pitää odottaa pienempää kokoa ja esittelen ne teille vasta sen jälkeen :)  Ainiiin ja tilattiin Hillan kanssa samanlaiset leggarit mutta mulla ei nyt oo järkevää kuvaa niistä. (Pyysin Villeä ottaan ja se otti ihan vääränlaisia kuvia) Laitan sitten kun ne on päällä lähdössä ulos :)

Viime viikolla oli Spinning viikko ja kaheksalla eurolla sai käydä kaikissa Spinneissä ja tottakai kun sen kasi euroa kerran maksoin niin kävin sitten kolmena päivänä. Huhu, kyllä sitten tän viikon tiistaina jo tuntui että on tullu käytyä Spinnailemassa :) Nyt musta tuntuu että pitäis ehkä ostaa jotku oikeet lenkki kengät kun säären etuosa kipeytyny ja se on mahdollisesti tullu torstain kävelyn jälkeen ku Villen kanssa oltiin niin tuli vaan mieleen josko se olis voinu siitä tulla. En tiiä.

Viime viikon loppuna Timo ja Mikko kävi täällä vähän ryypiskelemässä ja Astakin ilmaantyi illalla. Mentiin Medusassa käymään kattomassa Heroesia. Se on ihan menevää rokkia tanssittavaksi ja sen takia osaksi sitten suostuin lähtemään kun mulla oikeesti ei ollu tarkotusta. Juotua tuli sen verran että sunnuntaina kykeni vielä spinniin se oli pääasia!

Tänään eka ajattelin, että tekis karppipizzaa, mutta sitten Ville keksiskin, että on niin hieno ilma, että kun ollaan Ahonperälle menossa vaihtaa mun renkaita niin vois samalla vaikka grillata. Noh, ne tietenkin oli Oulussa ja nyt muistelen että Tuulahan siitä viime vloppuna jo sanoikin :/  Mennään sitten yhelle Villen kaverille tohon naapuriin. JES! Grillausta ja mulla tekee jostain syystä ihan sikana mieli KARPALO LONKEROA! Se taitaa olla se kesä fiiiilis! ^^


Ainiiii, vappu munkkiakin on sitten syöty. Ihana työkaveri oli leiponut ja tuonut töihin. Oli niiin pakko syödä. Omnomnom. Vielä ehkä pitäis tippaleipää ostaa ja simaakin saatava maistaa. Mutta eipä tässä muuta tällä kertaa, grillailua ja muutama karpalo.

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Herkkuviikonloppu



Eli eli, viikonloppu oli otsikon mukaisesti herkuttelua. Olin suunnitellu, että lähdetään Kokkolan Rossoon syömään pannupizzaa paholaisenhillolla. Oli kyllä tarkotus että samalla oltas shoppailtu ku en oo koskaan käyny Kokkolassa, mutta se meni nyt sitten niin että Tuluksilla oli illalla keikka niin mentiin sinne sitten vähän myöhemmin ja Lotta ja Junskukin tuli mukaan.  Kinkku, salami, aurajuusto, paholaisenhillo pizza oli kyllä erittäin hyvää, mutta!! Ei se niin hyvää ollut kun kuvittelin, tai että tosiaan jäisin jostain paitsi ihan kamalasti kun en karpatessa syö "oikeeta" pizzaa.

Sitten oli vielä ihan pakko saada irtokarkkeja. Oon himoinnu niitä jo jonkun aikaa. Pakotin myös Villen ostamaan oman pussin kun mun pussista ei sitten todellakaan syödä kun mun  pitää syödä ihan kaikki ite :) Eilen sitten katottiin Pussikaljaelokuva (joka ei kyllä ollu mitenkään erikoinen) ja mässättiin karkkipussit tyhjiksi. Kaikki oli pakko vaan syödä vaikka oli jo täys. Vähän ajan päästä olo oli aika äklö ja mulla varmaan sokerihumala kun tuntui ettei osaa olla paikallaan. Mutta että karkkia ei tarvi todellakaan syödä vähään aikaan, tai ainakin mulle riittää pari suklaata ja oon tyytyväinen. Karkki ei oo niin hyvää kun sitä kuvittelee :)
Kaiken kaikkiaan oli mukava vloppu, ei mitään erikoista, mutta jotain kuitenkin ja sunnuntai oli löhöily päivä :)

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Päästäinen

Noniin elikkä pääsiäinen meni sitten Lohjalla ja vähän Helsingissäkin hengaillessa. Perjantaina käytiin moikkaamassa kummejakin, ja kummitäti oli halunu tehä karppileipiä ja karppimakeaakin. Hyvät oli syötävät. Illalla sitten kavereita. Oli tosi kivaa nähdä pitkästä aikaa kavereita, joitakin ei oo vaan nähny niin pitkään aikaan. Kati, Jenna, Jenni ja Jonna tuli meille illalla istuskelemaan. Hilla ja Omppu + Saijakin oli. Suunnattiin siitä baariin jossa nähtiin sitten myös Marsa ja oli erittäin kivaa. Tosin Jenna pakotti (:p) juomaan snapseja ja olo oli sen mukainen sitten lauantaina. Huhuijaa, ja illalla piti lähteä vielä Helsinkiin Anun ja Jeren kanssa valloittamaan Perkele pitkästä aikaa. Nää yhet oli ollu laivalla ja niillä oli jo kahden päivän pohjat ja huhu. Jere ja Juha varsinkin. Kati tuli myös kattoo Perkelettä pitkästä aikaa, jossa itseasiassa oli tosi kivaa. Paljon porukkaa. Tosin siellä olis ollu The Undivinen keikka ja se tais olla oikeesti mun vika että myöhästyttiin siltä. Ne soitti viimestä biisiä kun oltiin narikassa ja mä oikeestaan olin vähän niinku unohtanukin sen. Ostin sitten levyn kuitenkin ja tuli Iiron kanssa vähän jutskailtuakin. Jere onnistui tippumaan jostain korokkeeltakin ja Katin puheiden perusteella luulin, että sillä tyyliin tulee verta päästä ja kaikkea, mutta se on niin kovapäinen että ei sille mitään käyny :)

Seuraavana päivänä oli tarkotus mennä Hiiteen syömään. Katin kanssa vielä sovittiin että jos ollaan 12 siellä ni sekin kerkee. Laitoin kellon soimaan ja oltiin jo tyyliin lähdössä kun satuin kattomaan että eihän se jumalauta oo sunnuntaina auki. Vittuuuuu. Mulle on joskus aikasemminkin käyny näin, että oon unohtanu sen, koska ihan salee oon kesällä joskus ollu sunnuntaina syömässä siellä. No eipä sitten taaskaan sinne. Nälkä oli kova joten mentiin sitten Espoossa johonkin mestaan, jonka nimeä en muista. Otin porsaanleikettä salaatilla ja ei hitto mikä annos. Ihan kaikkea ei jaksanu edes syödä. Ville otti valkosipuliperunoita ja Jere ranskiksia ja niitä oli tyyliin puolet siinä lautasella. Ja hintaa oli joku 16e että oli kyllä iso annos ja hinta ei ollu mitään siihen verrattuna. Lyllerettiin sieltä sitten jotenkin autolle ja kämpille, mahat oli kyllä täys. Mentiin hetkeksi nukkumaan, mutta kolmen aikaa suunnattiin takas Lohjalle, ettei mee ihan myöhäseks. Lupasin Paula-mummulle käydä näyttämässä Mölliä ja Regina-mummua ei oltu käyty vielä ollenkaan moikkaamassa. Eli Mölli pääsi kumpaankin mummulaan kyläilemään ja oli vähän ihmeissään kun sitä riepoteltiin pitkin poikin. Paula-mummulla vierailu oli sellanen pikainen ja justiinsa kun Mölli oli saanu talon tutkittua ja asettauduttua niin nousin tuolilta ja sanoin, "noniin Mölli, olisko aika lähteä kotiin?!". Möllihän ampas suoraa mummun ja vaarin sängyn alle eikä tullu kirveelläkään pois. Jouduin ryömimään sinne ja se piteli lattiamatosta kynsin ja hampain kiinni. Kaikkein huvittavinta tässä on se, että kun Henni on käyttäny kissoja siellä kylässä niin ne on tehny ihan saman. Mölli siis tais kuullu kun mummu kertoi siitä, ja todeta sen ihan hyväksi ideaksi :D

Illalla porukoilla sitten saunottiin ja ajateltiin että voitas kattoo joku leffa. Hilla toi Ompulta Keikkaa pukkaa. Sehän oli oikeesti tosi hyvä. Mä ihmettelen vaan etten ollu nähny sitä tai ees kuullu siitä. Siinä samassa vähän maistelin äitin tekemää mutakakkua ja juomaksi sen kanssa sopi mitä parhaiten punaviini. Hitsi ne oli niin hyvät yhdessä.  Iskä vielä myöhää grillaili meille makkaraa ja pekonia. Se sanoi että oli pääsiäiseksi ostanu 15 pakettia pekonia ja maanantaiaamuna pekoneita oli jäljellä tyyliin neljä palasta :D Sitten kello olikin jo jotain yksi ja mua alkoi aika lailla jo väsyttämään. Oli tarkotus että lähdettäisiin 12 aikoihin maanantaina, että ollaan ajoissa sitten himassa ja voi tehäkin vielä jotain eikä suoraa vaan nukkumaan. Kello oli vähän yli 12 ku startattiin Lohjalta. Sama kun viime kerralla, Mölli oli kadoksissa. Niin se vaan kalasteltiin sängyn alta. Ei hitto soikoon onko se muka oikeesti niin fiksu että tajuaa meijän olevan lähössä!!?? Kotona sitten oltiin 15 vaille 7.  Meinas mennä Möllin kanssa välillä hermo autossa kun se oli jotenki nyt levottomampi ku yleensä. Ei meinanu asettua mun syliin tai sitten vaan mauku. Sain jo parit jäljet itteeni, mutta on se kuitenkin niin kiltisti että eipä pahemmin valittamista. Siinä vaan meinaa mennä hermo kun se naukuu ku itekin tekis mieli valittaa, että HALUUN JO KOTIIN!! Mutta oli se Mölli ihana kun sillä olis ollut vaikka kuinka paljon tilaa nukkua esim. Hillan vieressä tai vaikka meijän porukoiden niin  se vaan tuli meijän viereen nukkumaan vaikka meillä oli vähiten tilaa <3

Oli mukava viikonloppu kaikin puolin. Nyt sitten taas arkirutiineihin. Tosiaan ihanaa kun on neljänpäivän viikko ja mulla perjantaina vielä koulupäivä.  Kävin kirjastossakin tänään ja Villelle otin Nancyn. Se ei kuulemman oo sitä lukenu kun siitä kyselin ja se pitää lukea! Ja  kun siellä ei ollu sitä kirjaa mitä olin suunnitellu lainaavani ja en oikeen muistanu mitään muita mitä on joskus listalla ollu ni otinpa sitten Stephen Kingiä. Oon tyyliin lukenu yhen Kingin kirjan, ni ajattelin että kyllä niitä pitäis lukea joten voisinpa nyt painua vaikka sitä lukemaan. Aika poikki olo spinningin jälkeen.

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

höplöp

Hehee, mulle käy varmaan kohta huonosti ja pilkka osuu omaan nilkkaan. Täällä ei ole tullut lunta ja etelässä on josta olinkin vähän vahingonilonen :D
Viikonloppu kului mukavasti ja ei niiin mukavasti Oulussa. Lähdettiin sinne kattomaan Tuluksien keikkaa Ykän pubiin. Joonas ja Jussi eli Villen broidi ja serkku oli justiinsa muuttanut yhteen ja tavarat oli iha hujan hajan. Telkkari ja sohva laitettiin paikoileen, muuten kaikkea sai aina ettiä jostain. En ole kateellinen, muuttaminen ja tavaroiden järjestely voi olla perseestä! Illalla kuitenkin lähdettiin sitten sinne keikalle. Oli jokseenkin hyvä meno keikalla. Tosin, unohdettiin kamera poikien kämpille vaikka otettiin se varata vasten mukaan että voi ottaa videota -.- Otin jotain kuvia kuitenkin kännykällä, ni laitetaan neki nyt tähän vaikka ei hirveen hyviä olekaan.



Seuraava päivä kului koomailessa ja tarkotus oli lähteä kotiin. No eipä me tietenkään lähetty. No eipä siinä mitään oli kiva lauantai. Käytiin Stokkalla ku piti ostaa kuivashampoota ja samalla käytiin Hemingwayssä niillä hyvillä kahveilla! Keskustaan oli lyhyt matka, mutta silti kävely tuntui rankalta, ku krapulassa ei saatana saa urheilla!!

                                                                    Nää nähtiin siinä matkanvarrella käppäilemässä x)

Kello oli sitten loppujen lopuksi vaille kaheksan ku lähdettiin Villen kanssa Ilelle. Kaikki meni johonki eri paikkoihin joka mun mielestä oli hieman outoa, mutta mikäs siinä. Ilellä musta tuntui että tästä ei tuu mitään. Mutta kello neljä yöllä olin täysin eri mieltä.

Lähettiin baariin jo ennen kymmentä kun mentiin sinne samaiseen Ykän pubiin kattomaan bändiä, jonka nimeä en ees muista. Oli aika vähän porukkaa, mutta meillä oli hyvä meininki varsinkin Ilen tyttöystävän Millan kanssa. Mulla jäi alotteluilta paljon viinaa ja otin sen tietenkin mukaan ettei jää sinne Ilen kämpille ja hups mehän sitten Millan, Minnan ja muiden baarin tyttöjen kanssa vedettiin se vessassa! Huhu, ei ehkä olis ihan tarvinu. Siitä yritettiin kovasti saada Ileä ja Millaa vielä Hevimestaan, mutta ne oli kyllä niin hemmetin päissään että hyvä ettei lähteny, koska ei todellakaan olis meijänkää tarvinu, mutta Teemu soitteli ja pyyteli sinne. Noh, kun taxista päästiin ulos niin Ville ei löytäny kännykkäänsä ja mun piti soittaa siihen, mutta ei löytyny munkaan puhelinta. Vittuuntuneena siinä sitten baariin, josta pokekaan ei päästäny sisälle. Ulos ja taksiin ja kotiin. Saatana. Ei me ees muistettu poikien ovikoodia. Huutelin siinä aikani kunnes ne onneksi tuli tupakalle ja päästiin sisälle. Ei hitto, että me onnistuttiin kyllä. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Villen puhelin jäi taksiin ja mun oli jääny sinne Ilelle. Me tajuttiin ne heti, että ei ees ollu kamalaa paniikkia. Mutta oli kyllä vloppu. Ei vissiin tonne Ouluun kannata hirveen usein, vaikka tosi kivaa kyllä oli.

Tänään sitten oon siivoillu ja pakkaillu. Piti värjätä tukkakin, mutta äh, en mä enää jaksanu ku muistin sen niin myöhää. Pitää Lohjalla sitten. Ainii ja maanantaina maalasin kanamunia. Ei olla pääsiäisenä kotona ni syödään niitä sitten jo nyt. Eli siis huomenna neljän pintaan starttaa täältä auto Lohjalle päin. Perjantaina olis ainakin kummeilla kyläilyä ja jonakin päivänä (toivottavasti perjantaina) nähä ihania kavereita.

 eli siiiis, nähdään !