maanantai 27. elokuuta 2012

Likkojen Lenkki

Oon ollut laiska, enkä oo jaksanu kirjottaa aikasemmin tästä vlopusta. Elikkäs oltiin töissä päätetty lähteä virkistyspäivää viettämään Ouluun Likkojen Lenkille 18.8. Osa porukastä päätti sitten myös jäädä viettämään iltaa joten vartattiin huoneet Sokos Hotel Arinasta. Yöpyjien määrä sitten muiden menojen takia tippui neljään, mutta sehän ei menoa haitannut. Starttasin 10.30 tästä meijän pihasta, hain Eijan, Astan ja Mervin matkaa ja eikun Ouluun. Oltiin vaille 12 perillä, saatiin huoneet ja vaihdettiin lenkkivaatteet päälle ja lähdettiin Raatin kentälle. Meille oli tullu erittäin hieno ilma. Aurinko pilkisteli, mutta ei ollu mikään sika kuuma vaan tuuli mukavasti. Puoli kahden aikaa alkoi alku jumppa josta sitten portaittain lähti juoksijat, kävelijät ja lyhyt matkalaiset. Kolmen aikaa oli lenkki lenkkeilty ja oli ihan mukavaa. Mietiskelin että en varmaan ikinä oo ees kävelly 7 ja puolta kilsaa, mutta se ei tuntunu missään. Oli sellanen sopiva vauhti päällä, pelkäsinkin hitaana kävelijänä että kaikki paahtaa tuhatta ja sataa, mutta ei se oikeen ees olis onnistunu ku oli miljoona muutakin ihmistä kävelemässä, oli jopa vähän liian hidas vauhti aluksi.



Perille kun päästiin saatiin eväät jotka oli saarioisten salaatti, sämpylä pussi, jugurtti, patukka ja joku mantelimaito. Aika pettyny olin eväisiin. Saarioisten salaatissa ihan sikana hiilareita ja en ees erikoisesti tykännyt siitä niin päätin jättää turhaa ottamatta niitä hiilareita. Söin vaan sitten patukan ja odottelin ilta kasiin kun oli pöytä varattuna Fransmannista. Söin kunnun aamupalan ni ei ees ollu nälkä. Astan ja Mervin kanssa mentiin vähän kurkkaa Hunkseja ja samalla juomaan yhdet kylmät anniskelualueelle.



Siitä lähdettiin sitten äkkiä pois ettei vahingossa tarvi nähdä tai kuulla Lauri tähkää. Suunnattiin hotellillepäin, kahden terassin kautta kuitenkin ;) Piti taas käydä Hemingway'sä juomassa ne ihanat kahvit. Hotelilla suihkuhommat, meikkausta ja juominkia naamaan ja eikun syömään. Oli erittäin hyvät ruoat ja nopea palvelu. Kun tarjoilija otti tilauksen niin lähin tupakalle ja kun tulin takas niin ruoka oli jo pöydässä :O

Jatkettiin huoneessa pientä tankkausta ja musiikin kuuntelua. Oli vaan niin hiton hidas netti että ei tuubista ainakaan viittiny kuunnella mitään :/ Astan kaverikin tuli käväsemään. Tiina ja Mervi halusi jo lähteä ulkoilemaan ja me oltiin vielä noin puoli tuntia hotelilla. Siitä lähdettiin sitten käymään eka Hevimestassa kun Asta ei siellä ikinä oo ollu. Meijän oli tarkotus siellä vaan kävästä että mennään sitten sen jälkeen Mervin ja Tiinan kanssa kun ne ei varmasti sinne halua. Mervi ja Tiina oli kuulemman Jumpsuitissa (vai mikä lie olikaan) ja sinne sitten jonoteltiin kun se vihodin löydettiin kuunes meille ilmotettiin, että tiesittekö olevanne VIP jonossa?! Voi jumalauta! Se oikea jono oli meinaa ihan helvetin pitkä. Sinne ei todellakaan sitten menty ja Tiinakin oli lähteny nukkumaan joten jatkettiin muualle. Me Astan kanssa sekoiltiin siellä kyllä kunnolla kun ei mukamas osattu mennä yhtään mihinkään. Yhtäkkiä se Oulu näytti mullekin muka täysin vieraalta. Onnistuttiin ilmeisesti kuitenkin käymään Nuclearissa ja Kantiksessa. Oltiin mukamas menossa kattomaan Pelle Miljoonaa, mutta siitä ei tainu tulla yhtään mitään. Ehkä? Ei me oikeen tiietä :D Hauskaa meillä kyllä oli. Kunnes mä päätin soittaa Jussille, että onko ne viihteellä ja sen puhelun jälkeen tiputin kännykän maahan kun ylitin tietä ja taxi pyyhälsi sen päälle enkä kerenny tekee mitään. Näyttö paskana! Kyllä se Oulu vaan vihaa mua.

Sitten Asta ilmoitti, että  nyt hotellille kun tuli pahaolo ja mehän sitten lähdettiin. Mä odotin aamu palaa. Viimeksi kun oltiin hotellissa ni olin niin pettyny kun ei ollu pekonia. Tiina vannotti että täällä on, kun se oli jo yhden yön ollu siellä, mutta tietenkin kun mä menin sunnuntaina syömään niin sitä ei ollukaan!! Mitä vit?! Hyvät oli ihan pöperöt mutta ehkä siellä Tampereella viimeks oli kuitenkin paremmat kun täälläkään ei sitä pekonia ollu. Harmitti kun pikkuinen krapulan poikanen oli kuitenkin niin se aamupala ei maistunu niin hyvin kun olis voinu. Odoteltiin 12 ja vielä varmuudeksi vartti ja lähdettin ajelemaan takas kotiapäin. Matkalla mulla tuli oikea krapula. Hyi hitto, toivoin vaan että voitas olla kotona! Kaikki piti kuitenkin eka heitellä kotia ja päätin käydä ostaa litran ihanaa suklaaminttu jätskiä ja söinkin siitä sitten niin ison siivun että Villekin kattoi silmät pyöreenä :DD

No mutta oli kyllä erittäin mukavaa ja uudet kengätkin oli erittäin hyvät. Vähän tuli rakkoa, mutta se varmasti johtui täysin siitä että mulla ois pitäny olla pitkävartisemmat sukat. Likkojen Lenkilllä oli porukalla siitejä asuja. Jos menään vielä uudemman kerran niin mustakin olis kiva "pukeutua" tai keksia joku juttu. Meillä nyt oli tollaset hassut nauhat mutta toiset oli panostanu ihan kunnolla. Mä en oikeestaan ees tajunu, että niinki vois tehä. En ollu oikeen ottanu selvää tai mahdollisesti kuunnellu x)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti