maanantai 1. lokakuuta 2012

UuttaVanhaa.

Halusinipa vielä tehä tällasen vaatepostauksen, kun en ole edes mielestäni vähään aikaan tehnyt. Joitakin kiinnostaa ja joitakin ei sitten yhtään mutta kuitenkin.

Tässä ensimmäisessä kuvassa on tarkotus esitellä mun aivan uusia farkkuja. Ne on violetit (!!) Espiritin farkut!! Yritin että niiden väri näkyis kuvassa, mutta tämän parempaa en niistä saanut. Ne on tosiaan violetit ja sellasta mustan sekotusta. Aivan ihanan väriset <3 Skinny legs! Whaat, en ennen ois ikinä uskonut että tulen sellasia ostamaan mutta nyt oon aika paljon käyttäny pillifarkkuja ja ne ei oo enää yhtään oudot. Taidan itse olla outo :D Paita löytyi Särkänniemi reissulta Gina Tricotista. Ihanat noi hioissa olevat tekonahka yksityiskohdat. Niin ja tosiaan on uudet saappaatkin, jotka löyti täältä Kenkä Kehrästä. Oli vähän kalliit, mutta halvemmat kun Elloksen saappaat olisi ollut ja juuri sopiva korko mulle ja erittäin mukavat kävellä. Vanhemmissa kun ei ollut korkoa ollenkaan.




Sitten tein muutaman mahtavan kirppari löydön. Siis ihan kävin täällä Oulaisten kirpparilla. Kahdella eurolla löytyi kiva violetti tyllihame.  Otin kuvan ilman salamaa, että violetti sävyt olisi ees vähän enemmän oikeat. Hame on enemmän siniseen vivahtava violetti.



Joku aika sitten postasin ihanasta mustasta remmimekosta jonka tilasin, niin nyt sieltä samaiselta kirpparilta tämän tyllihameen lisäksi löytyi samanlainen mutta mustavioletti raidallinen. Ääh, pakko saada kun hintakin oli vaan 8 euroa ja mekko moitteettomassa kunnossa. Takana eroa mustaan oli vielä se, että takana on nyöritys.



Niin ja mainittakoon, että leggingsit sain 5 eurolla työkaverilta. Olinkin kaivannut noita "nahka"leggareita uusia jotka oikeesti istuu jalkaan. Onneksi työkaveri ostaa liian isoja vaatteita :DD Mun tuuri!

2 kommenttia:

  1. Joutuu kyllä näitäkin kuvia katsellessa kertoa, että oot ihan eri ihmisen näköinen mitä olit joskus. Siis todella, todella hatun noston arvoinen homma. Oo ylpee ittestäs. Näytät hyvältä! :)

    VastaaPoista