maanantai 20. helmikuuta 2012

Oulua ja vähän muuta.

Now Playing - Stam1na: Nocebo

Heipsistä. Siitä onkin jo ihan tarpeeksi aikaa kun oon viimeksi kirjottanu. En tiiä mihin se kirjoitus into oikein jäin. Mitäs sitä, lunta on liikaa ja kevät vois jo alkaa tulemaan :)  Noh, alotetaan vaikka siitä, että viikonloppuna käytiin pyörähtämässä Oulussa. Saatiin joululahjaksi lahjakortti Levykauppa äx:n ja se olisi kohta mennyt umpeen niin piti mennä käyttämään se. Tietenkin sieltä tarttui käteen enemmän kun sen 60 euron edestä, mutta se nyt oli jo valmiiksi tiedossa. Stam1na, Amorphis, Insomnium, Lamb of God, The Man-Eating Tree ja Swallow The Sun tuli sieltä otettua mukaan. Ensimmäistä kertaa siis olin shoppailemassa Oulussa ja sain vähän enemmän kuvaa siitäkin kaupungista ja kaupoista. Mä oikeesti ihmettelen, että miksi me käydään niin helkkarin vähän Oulussa vaikka se on ihan tossa vieressä. Yks sata kilsaa ei oo kyllä matka eikä mikään. Meijän oli ehkä niinku aluksi vähän tarkotus vaan käydä siellä ja tulla illalla kotiin, mutta niinhän siinä kävi, että jäätiin sinne viihteelle. Villen serkun, broidin ja niitten kavereiden kanssa. Eikä se haittaa, kivaa oli. Tosin pitäää tästä lähin käydä useammin. Sekä päivä visiitillä, että kavereitä moikkaamassa.

Oli ihan saatanan kylmä ilma. Mä ajattelin että voin hyvin laittaa leggingsit kun me vaan kierrellään kauppoja, mutta hitto soikoon. Ei me oltu kauaa oltu ulkona kun tuntui että reidet on tunnottomat. Siellä tuuli niin kovin että tuntui kun olis ollu paljonkin pakkasta. Mun piti siis ensimmäisenä suunnata kauppaan ostamaan sukkahousut leggingsien alle, ni johan helpotti vähäsen. Mulle reissulta löytyi toppi Seppälästä ja sellanen liila paita One Waystä. Mä oikeesti lähinkin ettimään liilaa paitaa kun sellanen korsetin kanssa toimiva multa puuttuu.(ja sais sitä liilaa muutenkin olla enemmän) En ole vielä korsetin kanssa sitä kokeillu, että katotaan sitten miten se toimii sen kanssa ja voihan sitä sitten tuunata jos ei muuten toimi. Käytiin Hemingway'ssä juomassa aivan ihanat "kahvit", Monte Cristo Coffee. Voitti kyllä Irish Coffeen!



Sitten käytiin Torerossa syömässä. Ville oli ystävänpäivänä iltavuorossa niin se halus nyt viedä mut ystävänpäivä aterialle. Otettiin jälkiruoatkin ja en todellakaan muista koska viimeksi olisin sellasta ottanut. Otin juustolautasen ja kahvia. Nams. Villellä oli jotain munkkitankoja suklaakastikkeella. Oli kyllä mahat täys sen jälkeen.

Siitä sitten lähdettiin iltaa viettämään. Kateltiin Putousta, pelattiin, juopoteltiin ja lähdettiin käymään Hevimestassa. Ens kerralla on jo vissiin aika tutustua Oulussa johonki muuhunkin baariin. Maistoinpa nyt sen Vodka Martininkin mitä olin suunnitellut ja ei kyllä olis kannattanut. YÖK! Käytiin Villen kummitädillä nukkumassa ja sunnuntaina suunnattiin kotiinpäin.

Ainiin ja tein tässä viime  viikolla Halpa Hallista löytöjä. Hermostuin kun mulla ei ollut enää ainuitakaan housuja joita voin käyttää, koska yhdet meni rikki ja mulla ei ole ompelukonetta ja oon muutenkin surkee ompelija ja Oulaisissa ompelija joka ne lupas korjaa sanoi että voin tulla käymään vasta tän viikon torstaina ja että sillä menee vissiin kaks viikkoa. Eli, lähdin Halpa Halliin ostamaan farkkuja. Jotain halpoja, koska olin sata prosenttisen varma että sieltä en löydä sellasia leveälahkeisiä, mitä oikeesti tykkään käyttään niin sen takia niiden pitää olla halvat. Noh, Halpiksessa oli kunnon alet. Farkkuja oli siis jos jonkin moisia ja halvalla, mutta ei kyllä sellasia, mitkä mulle olis kelvannu. Sitten loppujen lopuksi löysin sellaset suht ookoot ja ne maksoi 19,90. Sitten se paras löytö. Olen aikasemmin ajatellu, että vois välillä olla joku vähän lyhyempikin takki ja kuitenkin toi mun takkikin on käynyt jo vähän liian isoksi. En kuitenkaan ollut ajatellut tänä talvena enää ostaa uutta takkia, mutta silmiin pisti yksi ainut villakangas takki. Ja voitteko kuvitella se yksi ainut takki oli kuin mulle tehty! Normaali hinta oli 79.90, mutta se oli alessa ja maksoi mulle vaivaiset 20e! Olin kyllä niin innoissani. Siinä oli muutamat ulkoilu housutkin alennuksessa, mutta jätin ne sinne ja niin mun oli mentävä seuraavana päivänä uudestaan kattomaan ja ostettava ne. Siis toppahousut 10e ja sellaset ohuemmat ulkohousut 7.50 ja kuitenkin tarvisin kummatkin uudet. Jes, halvalla kyllä lähti tavaraa :D

Hui saakeli! Yhtäkkiä hirveä rämähdys ja valokuvakehykset ja tuikkukuppi tippui lattialle pillunpäreiksi. Mölli oli justiinsa täällä olkkarissa joten tietenkin ensimmäisenä aloin raivoamaan sille, mutta olinkin ehkä väärässä. Se ei oo ikinä koittanu hyppiä tonne seinähyllylle ja toisena kun mietin niin kehyksistä on jalka ollu vähän rikki ja se on varmaan vaan kaatunu tuikkukupin päälle ja lopputulos oli tää. Ärstyttää ku nyt Mölli oli ihan ihmeissään ja piti tutkia hirveesti tota paikkaa. Tietenkin imuroin sen mutta tuntuu että aina jää jotain vaikka kuinka perusteellinen olis. Noh, mitäs muuta sitten. Ens viikonloppuna Tampereelle visiitille. Piiitkästä aikaa. Nina juhlii synttäreitä niin mennään sinne. Henni ja Makekin tulee. Lähetään ajoissa lauantai aamuna täältä ajelemaan kun pitää kerkeä yhteen kivaan kauppaan :) Kerron siitä sitten lisää kun tullaan takas ja että mitä ostettiin vai ostettiinko mitään :P

Tukkaakin vähän värjäilin. Ite oli pakko pitkästä aikaa laittaa shokkiväriä kun ei kellekään kampaajalle käyny sen ajan sisään ku halusin, jotka laittais Elumeniä. Ihan jees tuli!

                                       Onpas valkonen naama, eikä tässä kyllä tukkakaan näytä oikean laiselta.. Noh, kännykällä otettu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti