tiistai 19. marraskuuta 2013

Huonosti alkanut viikko on toivottasti hyvin loppuva :)

Viime viikolla oli iltavuoroa, joten sain ittestäni irti lähdettyä aamulenkeille. Jes, tunnin aamuaerobiset suoritettu ja olipahan pimeää ennen puolta kasia kun lähti liikkeelle.



Lauantai-aamuna halusin lähteä Pähkinäniemeen lenkkeilemään, koska olin suunnitellu sitä koko viikon. Olin erittäin pettynyt että siellä ei ollukaan jotenkin niin siistiä kun ajattelin. Se varmasti johtui siitä ettäsiellä ei ollu mitenkään hirveen nättiä mitä ehkä kesällä sitten on. Nyt oli vaan mutavelliä ja haisi paska :) Otin mä silti muutaman kuvan. Jos joku kerta jo oikeesti pääsis sinne harjulle, jaksaiskohan sitä ens viikonloppuna.. 





Nyt on tullut rampattua tuolla Lohjalla päin vähän useamminkin. Viime käynnistä oli muutama viikko välissä ja sitten oli taas aika suunnata Lohjalle, tällä kertaa tosin vähän surkeemissa merkeissä. Lauantaina oli mun rakkaan Paula-mummun hautajaiset. Mä en halua siitä sen enempää puhua, kun että ne meni pienessä porukassa perheen kesken ja nyt musta tuntuu että kaikki on hyvin <3

                                                                       Salaatin tekoa!


 Tää viikko ei sitten alkanutkaan mitenkään erityisenn mukavasti. Kaikki alkoi siitä (tai niin mä ainakin luulin) kun sunnuntai aamuna porukoilla heräsin. Tuntui hassulta että aamupala ei oikeen maistunu vaikka ei niin sanotusti ollut mitään krapulaa vaikka sitä oli illalla ottanu. Pelistä katottuna huomasin, että mahassa ainakin näkyy että on eilen ottanu ja syöny liikaa hiilaria. Lähdettiin ajelemaan Villen kanssa kotiinpäin ja tehtiin mutka Marttilaan sen iskän luokse, mistä otettiin myös megeen Villen äitille ostettu auto. Eli ajeltiin siis kahdella autolla. Söin välipaloja, vaikka ei ollut nälkä, a) koska pitää ja b) että pysyn hereillä. Ekan pysähdyksen aikana päätin että ostan varmana karkkia että pysyn hereillä kun se tuntui olevan aina välillä tiukassa ja vedin sitten karkkipussin. Kotiin päästyä pitelin kaksin käsin mahaa ja olin vessassa satavuotta. Naureskeltiin Villen kanssa, että nyt on kaksoset tulossa. Siltä mä näytin. Noh, kun vihdoin pääsin sänkyyn niin ei enää yhtään naurattanu. Oksetti ja mahaan sattu niin saatanasti. Nukuin siinä kippurassa, kunnes alotin vessassa ramppaamisen. Hitto mikä yö. Siis mä sinnikkäästi vielä aamulla lähdin toihin vaikka olo oli kamala ja ruokaa en ees halunu nähdä, koska luulin kokoajan tän olevan vaan itseaiheutettuja kipuja ja niistä pitää sitten kärsiä. Kuumetta ei ollut ja mulla oli vielä aamuvuoro ni en sitten kerenny enää soittaakaan kenellekään. Töissä en kauaa ollu kun olo vaan oli niin karmea ja aloin juoksemaan vessassa. Vatsatautia liikkeellä. Kuumekin sitten loppujen lopuksi nousi. Ois pitäny jo heti tajuta että se on tautia ku en mä ennen oo oksentanu tällasessa tilanteessa, mutta kun se maha näytti siltä niin ei vaan tullu ajatelleeksi muuta. Aika äkkiin tuli kaksoset ulos ku ramppas vessassa koko yön ja päivän. Oon varma että halusitte tietää :D

Mä nukuin koko hemmetin päivän. Puoli neljän aikaa heräsin ja jatkoin kuitenkin sohvalla makoilua ja silti väsytti illalla viimesten American Horror Storyen aikana. Aamulla kun Ville lähti töihin valitin jo selkää aivan tajuttoman kipeeksi. Silti nukuin vielä muutaman tunnin jonka jälkeen oli AIVAN PAKKO nousta ylös. Hitto soikoon ku sattuu. En tiedä enää miten olisin. Onneksi tänään väsäsin ruokia niin paljon/kauan että joutui seistä, kunnes taas lojun tässä sohvalla ja selkä huutaa. Yleensä joskus viikonloppuna tulee nukuttua niin paljon että selkään sattuu, ja se lähtee nopeasti, mutta nyt tuntuu ettei millään. Onneksi tänään ei ole enään ollut kuumetta eikä pahemmin olojakaan ja huomenna töihin. Loppuu tää löhööminen niin selkäkin pääsee taas mukavampiin asentoihin ja huomenna kyllä pidän kunnon treenit kun on joutunu tässä vaan lööbailla :)

Pääasia että saa ittensä nyt kuntoon kun viikonloppuna suunnataan TAAS Lohjalle ja lauantaina Saloon josta Turkuun ja sieltä laivalle. JEE! Tiedossa risteily jossa esiintyy Raskasta Joulua. Eli pikku joulujen vietto alkakoon. Henni ja Make lähtee meijän mukaan. Nyt siis saa noi myrskytuulet häipyä hevonhelvettiin, että meille tulee hyvä laivareissu.

Iskä löysi Cittarista mulle erimakusia Skyrejä ja olin ihan innoissani, koska täältä ei löydy kun Uuniomena, vailja ja Passion (jotka on vissiin jotenki perus). Mansikka oli mun mielestä pahaa, aivan liian makee ja esansinen jotenkin. Mustikka oli ok, eli voisi ottaa toistekin. Päärynä ok, ei kuitenkaan erikoinen, mutta KUNINGATAR! Rakastuin siihen ja nyt Halpa Halli pelasti mut. Siellä myydään tätä mun Kuningatarta (ja myös banaania jota en olekaan maistanu). Näitä eri makuja maistellessa tulin havainneeksi sen että eihän ne kaikki olekkaan VHH. Sattuikin niin hyvin, että tykkäsin eniten justiinsa niistä mitkä on VHH, paitsi mustikka :)

Tänään kuitenkin iltapalana Skyrin vaniljaaa ja mustikoita koska on tehny jo viikonlopusta asti mieli, mutta ei kerenny kun piti maistella noita uusia makuja :)

                                                        Ja voi hitto että oli hyvää!!!

Oon jo pitkään halunu tehdä yhtä postausta, mutta helvetti soikoon että se yks juttu ei vaan millään voi tulla!!! Revin kohta hiukset päästäni, tosin se että se ei ole tullu ei periaatteessa estä millään mun tekemästä sitä postausta, mutta no joo kuitenkin. Myöhemmin sitten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti