maanantai 18. helmikuuta 2013

Biletystä.

Jei, odotinkin jo vloppua, koska suunnitelmissa oli että Asta tulee meille ja siitä sitten lähetään Medusaan kattomaan Maarittia. Eli meijän työkaveri oli vierailevana esiintyjänä ja tällä kertaa me aijotaan nähdä se :)!  Ei ollakaan Astan kanssa pitkään aikaan oltu missään ja en mä vähään aikaan oo itekään ollu. Hain Astan puol kuuden maissa tänne, mentiin saunaan ja laitettiin ittemme hienoksi.

                                                           Suihkunraikkaana :)

Mä olen jo pitkään voivotellu kun haluaisin osata erilaisia noita luomiväri variaatioita, mutta en oo niin hyvä kun esim. Henni :/ Nyt kuitenkin kokeilin suht simppeliä, mutta erilaista kun ennen ja olin yllättynyt kun se onnistui aika hyvin. Katottan jos se onnistuis hyvin joskus toistekin niin vois vaikka laittaa kuvaakin kun nyt ei oikeen ollu kunnon lähikuvaa naamasta.

Mutta tämän näkösenä tuli ulos sitten loppujen lopuksi lähdettyä. (Ville otti oikeen taiteellisen kuvan :))


Ilta sujui sitten loistavasti karaoken merkeisse. Mä jäin melkeen laulamaan kun Asta ja Ville jo istuskeli taxissa :D






Baarissa oli ihan huippu kivaa ja meille meiningit ainakin kohillaan :D Joannakin tuli sitten sinne baariin ja biletettiin siellä yhessä. Yleensä keikan jälkee on vaan niska kipee niin nyt mulla oli jostain syytä kaula ja rintakehäkin. En tajuu :D





Tarkoituksena oli juoda ainoastaan yksi maitopohjanen juoma ja muutenkin olla ihan hirveesti ostamatta juomia niin kun se baarimikko teki niin hyvän juoman niin on niitä muutama tullu otettua. Pyysin jotain missä on maitoa ja mansikkaa niin se teki mansikkapirtelön. Nams. Pilkkuun saakka oltiin, käytiin hakee safkaa ja Asta tuli yöksi. Aamulla ei pahemmin ollu mitään oloja. Mahtavuutta! Jaksoin illalla vielä Zumbaankin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti